YHDISTYS

Tähtisumu ry on vuonna 2003 perustettu yhdistys, jonka pääasiallisena toimialana on lasten ja nuorten teatterikasvatus. Teatteritoiminnan lisäksi järjestämme mm. bändi- ja elokuvatoimintaa. Tarkoituksemme on antaa valmiudet sekä esittävän taiteen alalla työskentelyyn että arkipäivän esiintymistilanteista selviytymiseen.

Painopiste toiminnassamme keskittyy erityisryhmien lasten ja nuorten toiveista ja tarpeista syntyvään vuorovaikutukselliseen tekemiseen. Toimitiloina olemme käyttäneet nuorisotaloja sekä teatteri- ja liikuntasaleja.

Järjestämme kursseja, osallistumme tapahtumiin ja toteutamme teatteriesityksiä. Meiltä voi myös tilata palveluja ja paketteja.


Tähtisumu ry

Yhdistyksemme perustettiin 2003 syksyllä ja rekisteröitiin vuoden 2004 keväällä. Jäsenistö koostuu varsinaisista jäsenistä ja kannatusjäsenistä. Jäsenyyden puute ei ole este toimintaamme osallistumiselle. Toimintamme pyörii vapaaehtoisvoimin, suurimmaksi osaksi hallituksen jäsenten toimesta. Mottomme "pieni ja sympaattinen" kuvaa yhdistystämme ja sen periaatteita. Tarkoituksemme on tehdä sellaista mitä muut eivät tee, omien resurssiemme ja voimavarojemme mukaan; yksi päätavoitteistamme onkin luoda sellaista toimintaa, joka on osallistujille maksutonta tai hyvin vähäkustanteista.

Vuonna 2005 toteutettu teatterikasvatusprojekti Belfastin lapset oli ensimmäinen yhteinen voimainponnistuksemme. Se menestyi loistavasti. Myös viime vuosien projektit ovat toteutuneet onnistuneesti.

Olet tervetullut joukkoomme, vaikka sinulla ei olisikaan kokemusta teatterin kanssa työskentelystä. Kaikenlaiselle asiantuntemukselle löytyy käyttöä, joukossamme on mm. sosiaalialan ja talousalan ihmisiä, sekä muita "taivaanrannan maalareita".


Toimintaperiaatteet

1) Yhdistys ei pyri toiminnallaan tuottamaan taloudellista voittoa.
2) Yhdistys pyrkii järjestämään kasvattavaa toimintaa teatterin (ynnä muun esittävän ilmaisun) parissa nuorille tasavertaisesti.
3) Yhdistyksen tavoitteena on integroida erityisryhmien nuoria muiden nuorten pariin teatterin merkeissä.
4) Yhdistyksen tavoitteena on kehittää nuorten esiintymiskykyä - niin arkea kuin ammattilaisuutta silmälläpitäen.
5) Yhdistyksen tavoitteena on järjestää nuorille toimintaa mahdollisimman pienin kustannuksin tai kustannuksitta.
6) Yhdistys toimii valtakunnallisella tasolla vaikka yhdistyksen kotipaikka on hallinnollisista syistä Espoossa.



AJANKOHTAISTA | YHDISTYS | TOIMINTA | HISTORIA | HENKILÖT
JÄSENEKSI? | YHTEYSTIEDOT | LINKKEJÄ | IN ENGLISH | TEKSTIVERSIO

Copyright sisältöön © 2003-2009: Tähtisumu ry. Sivuston ulkoasu © 2008-2009 & päivitykset: Insight Media